maanantai 31. maaliskuuta 2014

Öljyväri maalaus

Maalasimme kaksi aika suurta levyä, johon molempiin on tarkoitus maalata öljyväreillä. Tämä levy oli ns. harjoituslevy ja toiseen levyyn tulee erilainen kuva, mutta siitä laitan myöhemmin juttua.

Tähänkin ensin jäljennettiin kuva paperilta. Paperin taakse asetettiin jäljennöspaperia, josta kuva jäi levyyn kun sen piirsi.





Öljyväreillä maalattaessa täytyy ensin tehdä serotiinista, tärpätistä ja vernissasta seos, jossa kaikkia kolmea on saman verran. Sivellin kastetaan ensin sinne ja vasta sitten siveltimeen otetaan väriä paletilta.










Tässä kuva valmiista levystä.



Tekstaus

Isommalle marmoroidulle levylle sai valita itse teksin jonka siihen halusi maalata. Siinä piti olla kahta eri fontti tyyliä ja ne sai joko itse kirjoittaa mallista taikka sitten tulostaa valmis teksti.

Teksti jäljennettiin pigmentillä levylle ja maalattiin One shot maaleilla.

Käytin kahta eri väriä ja sekoitin niitä hieman, koska halusin tekstin alkuosan olevan hieman vaaleampi.



Tämäkin levy lakattiin kun maali oli kunnolla kuivanut.








Levyn kultaus

Tässä nyt kuvia siitä pienemmästä marmoroidusta levystä, johon tehtiin kultaus.

Levylle jäljennettiin ensin kuva paperilta jonka jälkeen kuvaan siveltiin pienellä siveltimellä mikstionia, jonka annettiin kuivua 15 minuuttia ennnen kun siihen päälle voitiin laittaa lyöntimetallista paloja.



Lyöntimetalli oli pieninä arkkeina josta sitten leikattiin sopivan kokoisia paloja kuvaa varten.

Kun palaset oli aseteltu paikalleen ne hierretiin siveltimen kanssa paremmin kiinni ja lopuksi pumpulilla siistittiiin koko pinta.




Lopuksi levy lakattiin.










sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Saumaus ja silikonit

Laatoituksen jälkeen aloitetaan saumaus. Saumalaasti valmistetaan ohjeiden mukaan ja levitetään kumilastalla ensin seiniin ja sitten lattiaan. Saumalaasti kannattaa levittää reippaasti.

Kun joka paikkaan on levitetty riittävästi saumalaastia pyyhitään laatoista märällä sienellä ylimääräiset pois. Saumoja voidaan myös muotoilla sähköjohdon palalla

Tässä kuva valmiista saumauksesta

Nurkkiin, putkien ympärille sekä kaivon ympärille laitetaan silikonia. Nämä paikat on hyvä suojata maalarinteipillä, ettei silikonia ole laatoissa, koska sitä on vaikea niistä saada pois. Silikoniputkilo asetetaan sille tarkoitettuun puristimeen ja silikonit laitetaan nätisti. Kun silikonia on joka puolella, kannattaa ne siistiä märällä sormella vetämällä, että jälki on tasaista ja kaunista.

Siinä kuva nurkan silikonista

Tässä vielä kuva valmiista näyttötyöstä, joka tehtiin ensimmäisen harjoitustyön jälkeen! :)




Laatoituskuvio ja mosaiikki

Teimme harjoitustyössä yhteen laatoitettavaan seinään kaarevan kuvion. Saimme kuvan A4 kokoiselle paperille, josta se piti suurentaa oikeaan kokoon. Kun kuva oli suurennettu ja leikattu paperista, asetettiin laatat lattialle seinän mukaisesti laattaristejä apuna käyttäen. Kuvion reunaviivat piirrettiin laattoihin, että osattiin leikata oikeat laatat, oikeaan muotoon. Tämän jälkeen laatat kiinnitettiin aivan normaalisti seinään ja loppukohtiin seinää, mihin sai kokonaisen laatan laitettua, niin laitettiin eri värillä laatta.

Tässä näkyy malli paperilla, sekä suurennettu ja leikattu malli ja valmiiksi leikatut laatat.

Loppu osa seinästä tehtiin mosaiikilla. Laatat rikottiin niin, että kokonainen laatta laitettiin kangasrätin sisään ja sitä hakattiin vasaralla, että siitä sai mieleisiä paloja. Vaikka laatta oli kankaan sisällä piti silti käyttää suojalaseja, ettei vahingossakaan laatansiru päässyt lentämään silmään.




Palaset kiinnitettiin laastilla seinään. Ne voi laittaa joko aivan vieriviereen tai sitten jättää niihin enemmä tilaa väliin. Kun koko seinä oli valmis se saumattiin muiden seinien tavoin.

Kuva seinästä laatoituksen jälkeen

Laatoitus

Ennen laatoitusta on tehtävä laattajako. Laattajako tehdään niin, että lasketaan kuinka monta laattaa menee pystyriviin ja kuinka monta vaakariviin. Pysty-, sekä vaakarivissä on huomioitava se, ettei ylös, alas tai sivuille tule alle puolen laatan kokoisia laattoja. Suositeltavaa olisi myös jos molempiin reunoihin tulisi saman kokoiset laatat, jotta työ näyttää siistiltä ja hyvin tehdyltä. Ennen laattojen kiinnittämistä on myös suositeltavaa piirtää keskelle seinää pystysuora viiva jota pitkin on hyvä laatoittaa, ja että laatat pysyvät suorassa linjassa.

Laasti sekoitetaan porakonevispilällä ja annetaan sen hetki olla jonka jälkeen se sekoitetaan uudestaan ja laatoitus voidaan aloittaa. Laastipussin kyljestä kannattaa katsoa ohjeet, että kuinka kauan laasti on hyvää laatoitukseen.

Laasti levitetään seinään kampalastalla, jonka jälkeen se kammataan lastan kampapuolella. Laastin sopiva määrä tarkistetaan ensimmäisestä laatasta niin, että laatta kiinnitetään ja irrotetaan ja katsotaan onko laastia tasaiseti koko laatan pinnalla. Jos ei ole laastia on liian vähän ja sitä pitää lisätä jonka jälkeen se kammataan uudelleen.

Jos seinissä kulmat ovat suorat kannattaa laattoja leikata jo valmiiksi jonkin verran, jolloin laatoitus sujuu nopeammin ja työ on siistimpää.

Laattojen väliin laitetaan vaakasuoraan aina saumanaru, jotta laatat pysyvät paikallaan eivätkä lähde liukumaan ja tällöin sauman oikea kokokin pysyy. Pystysuunnassa sauman koon voi tarkastaa pinellä pätkällä saumanarua.

Tässä aloitettu takaseinän laatoitusta

Laatoitustyö pidetään aina siistinä, joten vierelle tarvitset vettä ja sienen jolla voi pyyhkiä tarvittaessa laatoista laastia pois. Laasti ei kuitenkaan saa pursua saumoista, koska muutoin saumaus ei onnistu.

Putkien kohdalla laattoihin mitataan putkien kohdat ja laatasta leikataan pala pois joko käyttäen porakoneen kuppiterää tai pyöreää sahanterää.

Kaikki seinät laatoitettu, sekä ohjurilaudat irroitettu.

Kun seinät on laatoitettu voidaan ohjurilaudat irroittaa ja aloittaa lattian laatoitus. Lattiaan tehdän samalla lailla ensin laattajako jonka jälkeen laatoitus aloitetaan. Jos kaivo on pyöreä, on laattoja leikattava sen mukaisesti.

Lattian laatoituksen jälkeen laatoitetaan vielä seinästä alin rivi. Kun laatat on kiinni seinässä kannattaa ne laittaa vielä teipillä kiiinni edelliseen laattariviin, ettei ne pääse valumaan. 

Valmis lattia
Alin rivi kiinnitetty, sekä teipit laitettu.






torstai 13. maaliskuuta 2014

Laatoituspömpelin rakennus ja valmistelut

Ennen laatoitustöiden aloittamista koulusssa, me rakennettiin laatoitusta varten pienet pömpelit.

"Lattiakehikko" oli valmiina, mutta lattia ja seinät piti muuten rakentaa itse. Lattiaan laitettiin kehikon päälle kipsikartonkilevy, johon tuli lattiakaivo. Kaivon kohta piti piirtää ja leikata siitä tarvittava pala irti mattoveitsellä.

Tässä kuva lattiasta


Seinät rakennettiin myös kipsikartonkilevystä ja ne tuettiin lautojen avulla, jotta koko rakennelmasta tuli tukeva. Takaseinään tuli kaksi putken paikkaa, joten niihinkin leikattiin reijät ja laitettiin putkenpätkät paikoilleen.

Kun pömpeli oli saatu kokoon, nurkat nauhoitettiin ja ruuvien kohdat kitattiin. Niiden kuivuttua ne hiottiin ja pölyt putsattiin.

Tässä kuva koko rakennelmasta ja nurkkien nauhoituksesta (putket ja kaivokin on paikallaan).


Lattiaa varten valmistettiin lattiamassa valmiista lattiamassajauheesta ja vedestä, porakonevispilällä sekoittaen. Lattiamassalla saadaan lattiaan aikaiseksi kaadot niin, että kun laatoitustyö on tehty vedet valuvat kaivoon eikä jää lillumaan lattialle. Lattiamassan annetaan kuivua kunnolla.

Tämän jälkeen kaikki pinnat sivellään Primerilla. Lattiaan Primeria voidaan ohentaa, mutta seiniin se levitetään ohentamattomana. Primerin annetaan kuivua vähintään tunti.

Tämän jälkeen tulee vedeneriste. Ennen koko vedeneristeen tekemistä nurkkiin leikataan sopivan kokoiset nurkanvahvikekankaan palat, kaivoon tulee omat vahvikekaankaat ja putkien kohdalle leikataan palat niin, että keskelle leikataan reikä ja pala sujautetaan putken läpi. Myös mahdollisten ruuvinkantojen päälle laitetaan vahvikekankaasta pala. Vedeneriste levitetään ensin kulmiin jonka jälkeen kangas asetetaan nurkkaan niin hyvin, ettei siihen tule ollenkaan ryppyjä. Päälle levitetään vielä kerros vedeneristettä. Tämä työvaihe tehdään kaikkiin nurkkiin, putki kohtiin ja mahdollisten ruuvien kohdille. Kaivon kohdalle tehdään myös sama työvaihe, mutta vahvikekankaita tulee kaksi päällekkäin ja ne asetetaan lomittain, sekä kankaitten väliin levitetään kerros vedeneristettä.

Tässä kuva tuosta työvaiheesta


Nyt voidaan telata vedeneriste jokapuolelle koko rakennelmaan. Vedeneristeen pitää antaa kuivua n.2 tuntia tai odottaa, että sen väri muuttuu. Kuivumisen jälkeen pinnat telataan vielä uudestaan vedeneristeellä, mutta nyt sen annetaan kuivua 6-12 tuntia.

Ja tässä kuva koko vedeneriste käsittelystä.


Vedeneristeen kuivuttua kaivon kohdalle leikataan kankaasta reikä niin ,että leikattu reuna ulottuu kaivossa olevan tiivisteen yli. Kaivoon asennetaan kiristysrengas ja jos sen alta jää pilkottamaan kankaasta pala, se leikataan vielä pois.

Vielä ennen laatoittamista on asennettava ohjurilaudat paikoilleen. Lautojen kohta mitataan tarkasti ja ne kiinnitetään vatupassin avulla aivan suoraan linjaan. Ohjurilauta tulee siihen kohtaan mistä toinen laattarivi alkaa ja tästä kohtaa laatoitus seinässä aloitetaan.

Tässä on paikallaan ohjurilaudat, sekä kaivo kohta on kunnossa.